Pakariset tulevat Joensuuhun

Maikki Pakarisen isän Antti Pakarisen (s. 1860) uratie joensuulaiskauppiaaksi oli ajalleen tyypillinen. Hänen kotinsa oli vauras rääkkyläläistila, joka ei kuitenkaan voinut tarjota elantoa kaikille nuorilleen. Kauppamiehen ammatti tarjosikin Antille elinkeinon ensin Kiihtelyksessä, mutta pian nuori Joensuun kaupunki alkoi vetää Anttia ja hänen pientä perhettään puoleensa. Toivomaansa rinkelileipurin lupakirjaa hän ei kuitenkaan saanut, mutta kauppiaan porvarioikeudet heltisivät helposti vuonna 1871. Tuohon aikaan kauppiaan ammatin harjoittaminen oli vielä luvanvaraista. Porvarioikeuksia piti hakea maistraatilta, kunnes Suomessa säädettiin elinkeinovapaus vuonna 1879. Vuosi 1871 tuotti Pakarisen perheelle muutakin onnea ja iloa. Antti oli rakennuttanut Torikadulle kauppakartanonsa, ja pikku Maikki syntyi elokuun 26. päivänä uuden uutukaiseen, tuoreelle hirsipuulle tuoksuvaan kotiin. 

Pakarisen perheen äiti Elisabet, Eliseksi kutsuttu, kuului Varpasalon laajaan ja vauraaseen Hirvosten sukuun. Vuonna 1846 syntyneen Elisen lapsuudenkoti oli kuitenkin Mulossa sijaitseva Ahlbackan tila. Koti oli vauras ja hyvin toimeen tuleva maanviljelys- ja karjatila. Isäntä ja Maikin ukki Heikki Hirvonen oli valistunut maanviljelijä, jonka tiedetään tilanneen kaikki suomenkieliset sanomalehdet ja harrastaneen ajan suomalaisuuspyrkimyksiä muutenkin. Ahlbackassa harrastettiin myös musiikkia, ja irtain omaisuus kertoo perukirjan mukaan perheen varakkuudesta: oli kahvipannuja kuusin kappalein, teekannuja, "the-kyökki" eli samovaari, hopeisia "tielusikoitakin" 17 kappaletta ja tuoleja ja pöytiä kymmenin kappalein. 

Ahlbackassa vietettiin Elisen ja Antin häät elokuussa 1864, ja Ahlbackasta tuli sitten aikanaan pikku Maikille rakas kesänviettopaikka. – Ahlbackan nimi muuttui Leppiahoksi ja sittemmin Rantalaksi, jolla nimellä se vieläkin tunnetaan. Hirvosten luovuttua Rantalan tilasta sen omistaja on vaihtunut useaan kertaan. Yhä vieläkin junalla Joensuuhun saapuva taitaa nähdä vilaukselta Rantalan mailla yhden omistajan, kortti-Kaheliniksi sanotun, rakennuttaman 13 metriä korkean viljamakasiinin ja sen näkötornin vilahtavan metsikön takaa.  – (Tämän tekstin Rantalaa koskevat tiedot perustuvat Liisa Jokisen teokseen Rantalan tilan "Ahlbackan" vaiheita vuodesta 1800.)  

Kauppias Antti Pakarisen perheeseen kuului kolme tytärtä ja kaksi poikaa. Takana tyttäret Anna, Maikki ja Elli. Äiti Elisen vieressä seisoo Eino ja Weikko-veli istuu koira sylissään lattialla. (Kuva: Pohjois-Karjalan museo)

Joensuun melkein vastasyntyneeseen, keskentekoiseen ja innokkaaseen kasvuun pyrkivään pikkukaupunkiin saapui Kiihtelyksestä yritteliäin kauppiashaavein sekin perhe, jonka tyttärestä tuli aikanaan kotikaupunkinsa suurin kuuluisuus,  Euroopan ja Amerikankin ooppera- ja konserttilavoilla maineeseen nouseva sopraano, Karjalan laululintunen Maikki Pakarinen. Varakkaan kodin lapsena Maikki sai mahdollisuuden kouluttautua, oppi kotikaupungin tyttökoulussa myöhemmin välttämättömän ruotsin kielen, mutta eli myös välittömässä kosketuksessa kansankieleen ja sen taitajiin. Musiikkikin oli hänelle ”mussiikkia”, ja sitä lempinimeä kantoi sitten aikanaan hänen sulhasensakin, sivistyneen ja aristokraattisen aatelisperheen säveltäjäpoika Armas Järnefelt. 

Maikki tutustutti nuorikkona sulhasensa kotikaupunkinsa ihmisiin ja antoi konsertteja puolisonsa kanssa kaupunkilaisille aina kun esiintymismatkat vain sen sallivat. Ja Armaskin, pääkaupungin ja oman perheensä kulttuuriharrastusten parissa kasvanut säätyläisnuorukainen, inspiroitui Maikin kotiseudusta, vaikkakin herrashuvilan pitsikuistilta käsin nähtynä. 

Maikki ja Armas Järnefeltistä julkaistu postikorttikuva. (Kuva: Museovirasto)

Oleskellessaan Maikin kanssa Pakarisen perheen Lähtelän huvilalla, avaran Linnunlahden hietikkorantojen äärellä, Armas näki kerran kahvipuita pilkkoessaan kirkkoveneiden lähestyvän rantoja ja istui saman tien pianon ääreen. Näin syntyi Maikille omistettu, Kasimir Leinon sanoihin sävelletty yksinlaulu "Sunnuntai". Kesäaamuinen rauha, harras kirkkoväki ja mäeltä kuuluva kirkonkellojen soitto olivat virittäneet nuoren taiteilijan pyhäisiin tunnelmiin, ja koettelemusten synkät ajat olivat vielä kaukana edessäpäin. 

Kun Maikin ja Armaksen häitä vietettiin Lähtelän huvilassa kolme päivää kustannuksia säästämättä uusien, jalosukuisten sukulaisten seurassa, suurin juhlallisuuksin, tekosaarin, sinne johtavin koristeellisin silloin ja näyttävin ilotulituksin, kaupunkilaisilla riitti muistelemista vuosikymmeniksi. Maikin vanhemmat halusivat järjestää tyttärelleen vielä kerran juhlat omassa kotikaupungissa, sillä sisimmässään he tiesivät suuren maailman vievän Maikin pian pois heidän luotaan. 

Mutta sitä ennen Maikki sai viettää onnekkaat lapsuusvuotensa pikkukaupungin kasvattina turvallisen ja kannustavan kodin piirissä, musiikin, ajan hengen mukaisten sivistysharrastusten ja suomalaisuuspyrintöjen ympäröimänä isänsä Antti Pakarisen rakennuttamassa kauppiaskartanossa Torikadun varrella, lähellä vilkasta lähtevien ja saapuvien laivojen satamaa.

Nuorella Armas Järnefeltillä oli herkät kasvonpiirteet. Hänestä tuli lahjakas säveltäjä ja uskollinen Maikin säestäjä näiden yhteisissä laulajaisissa. Armas arkaili ja pelkäsikin kauan kertoa kihlauksestaan Maikin kanssa isälleen, jyrkkämieliselle ja etäiselle kenraali Aleksander Järnefeltille, varsinkin kun rahaakin olisi pitänyt saada häitä varten. – Häät vietettiin 25. elokuuta 1893 Joensuussa. (Kuva: Museovirasto)

Tämä kuva lienee otettu Maikista jollakin hänen ulkomaan matkallaan, koska kuvan ottajaksi  on merkitty berliiniläinen valokuvaamo. (Kuva: Pohjois-Karjalan museo)

Sanomalehdessä julkaistu kuulutus (Kuva: Karjalatar, 08.08.1893, nro 61, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot)

Sanomalehdessä julkaistu vihki-ilmoitus (Kuva: Karjalatar, 29.08.1893, nro 67, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot)