Tietoja tästä blogista
Nukketalon Maikki – kadonnutta aikaa etsimässä
Tässä blogissa pääset seuraamaan nukketalon valmistumista ja talon asukkaiden elämää fiktiivisten tarinoiden kautta. Nukketalon mallina on kuitenkin oikea historiallinen kohde, kauppias Antti Pakarisen talo 1800-luvun Joensuussa. Nukketaloni kertookin samalla tarinaa Pakarisen tyttären, tunnetun suomalaisen laulajattaren Maikki Pakarisen lapsuudesta sekä vanhasta Joensuusta sellaisena kuin se oli 1800-luvun lopulla ja siitä, miten silloin elettiin pikkukaupungissa.
Fiktiivisten tarinaosuuksien pohjana on julkaisematon käsikirjoitukseni Pikkukaupungin Maikki vuodelta 2015. Tarina kertoo siitä, millaista pienen Maikin ja hänen perheensä ja tuttavapiirinsä elämä tuolloin olisi voinut olla. Fiktiiviset tarinaosiot on erotettu muusta tekstistä värillisellä kursiivilla ja sulkakynä-symbolilla.
Blogissa on mukana myös oman kotikaupunkini Joensuun historiatietoja, joita olen liittänyt faktatekstinä mukaan siten kuin ne selvittävät elämää vanhassa Joensuussa, kertovat sen ihmisistä ja puukaupungin rakentumisesta sekä siitä, millaisia muistijälkiä tiedot kotikaupungin menneisyydestä ovat jättäneet omaan mieleeni.
Tervetuloa mukaan matkalle kadonnutta aikaa etsimään!
Blogini teksti- ja lähdetiedot:
- Oma julkaisematon käsikirjoitukseni Pikkukaupungin Maikki, 2015
- Henrik Lilius, Joensuu 1848–1890. Erään suomalaisen puukaupungin vaiheita
- Maikki Pakarisen omat lapsuusmuistelmat
- Marja-Liisa Koivulehto, Maikki Järnefelt-Palmgren. Laulajattaren elämä
- Lukuisat Joensuun historiaa käsittelevät teokset.
Kommentit
Lähetä kommentti