Pai, pai, paitaressu – kauppiaan taloon syntyy pieni tytär

Elokuun lopulla vuonna 1871 kauppiaan rouvat Elise Pakarinen ja Engla Uimonen istuivat päiväkahvilla, jonka pikkupiika Helmi oli kattanut heille huvimajaan. Samana vuonna kauppias Pakarisen kauppakartano oli valmistunut Torikatu 9:ään. 

Nöpö-koira on tullut rouvien seuraksi ja nuori varsa on saanut nenäänsä herkullisen pullan tuoksun. Se saa liikuskella vapaasti Pakaristen pihatanhualla, sillä kauppias Pakarinen on innokas ravihevosten kasvattaja.

Engla-rouva on tullut tervehtimään ystäväänsä Eliseä vuoden ikäisen Idor-vauvansa kanssa, sillä eletään jännittäviä päiviä. Pakaristen kodissa odotetaan iloista perhetapahtumaa minä päivänä hyvänsä, ja Engla haluaa tukea ja rauhoitella ystävätärtään. Pakaristen ensimmäinen lapsi, pieni Isidor, oli kuollut vajaan kolmen vuoden ikäisenä nälkävuosina Kiihtelyksessä, ja nyt vanhempien toive oli saada mahdollisesti pieni veli isommille sisaruksille Annalle ja Ellille. Kahvikupposten äärellä keskustellaan varmasti myös siitä, keitä pyydettäisiin odotetun lapsen kummeiksi sitten, kun ristiäisten aika tulisi. Engla-rouva ja hänen miehensä kauppias Antti Uimonen lupasivat ilomielin tulla kummeiksi. Kummeja kuului olla kuitenkin useita. Keitä muita voisi kutsua ja kuka olisi sylikummina? Siinäpä olisi miettimistä. 

Engla Uimonen (1845–1921), o.s. Pahlman, oli syntynyt Tammisaaressa, siis ruotsinkielisellä seudulla. Hänen miehensä Antti Uimonen (1839–1903) oli huomattava kauppias Joensuussa. Uimonen osti itselleen kartanomaan Torikatu 11:stä eli Pakaristen tonttia vastapäätä ja rakennutti siihen talon vuonna 1879.

Kastejuhla oli Joensuussakin aina tärkeä tapahtuma, eikä ollut samantekevää, missä järjestyksessä kummit seisoivat kastehetkellä. Tästä on kertonut esimerkiksi apteekkarin rouva Evelina Olsoni, kun hän kirjoittaa pojilleen Kuopioon pikku neiti Aina Sofia Walldénin ristiäisistä: "Sylikummina oli tällä kertaa rouva Relander, joka seisoi vastapäätä miestään, sitten seisoi Hilda Ryynänen, tohtoria vastapäätä ja neiti Gulin Mortimeria vastapäätä."

Tämä jakso blogissani ja kertomuksessani Pikkukaupungin Maikki on nimetty Maikki Pakarisen erittäin suositun yksinlaulun mukaan nimellä Pai, pai, paitaressu. Laulun on säveltänyt Oskar Merikanto ja sanat ovat pastori Jooseppi Mustakallion (1857–1923), jonka tunnetuin runo on Iltalaulu (Hiljaa, hiljaa! Ilta on, taivas tummeneepi). Maikin huippukoulutetussa lauluäänessä kiitettiin esimerkiksi Karjalattaren konserttiarvosteluissa sitä, miten selkeää hänen ääntämisensä oli. Siihen kannattaakin kiinnittää huomiota. Maikin lauluissa sanoista saa selvän! Ja minusta hänen ilmaisussaan kuuluukin ainakin minulle lapsuudesta tuttu klangi, kun Joensuussa joskus tarpeen tullen puhuttiin kirjakieltä. Maikki Pakarisen harvoista äänitetyistä lauluista Pai, pai, paitaressu on yksi. Se on äänitetty New Yorkissa vuonna 1921. Tämän laulun hieman rahisevaa esitystä ja Maikin loisteliasta sopraanoa voi kuunnella Discography of American Historical Recordingsin sivustolla tästä.

(Myös Yle Areenasta löytyy joitakin muita Maikki Pakarisen yksinlaulujen äänitteitä, joita voi kuunnella tästä.)

Ja tässäpä runon sanat: 

Pai, pai, paitaressu

Pai, pai, paitaressu,
kääry pieni kätkyessä, 
tukku tuutussa tupukka!

Sua souan suositellen,
sylitellen sylkyttelen; 
vaan en susien suloksi,
enkä ilvesten iloksi,
kontion kotihyväksi,
souan Suomeni suloksi
itseni iki-iloksi,
koko maani maireheksi.

Pai, pai, paitaressu,
tukku tuutussa tupukka! 

Eräänä elokuisena lauantaiaamuna kauppiaan talossa Torikadun varrella vallitsi kova hälinä. Kun kauppiaan rouva oli herännyt aikaisin aamulla, hän oli tuntenut, että tänään se kauan odotettu taitaa tapahtua. Hän herätti miehensä ja sanoi tälle:

– Tänä päivänä vauva varmaankin tahtoo tulla tähän maailmaan. Sellaiset ovat nyt merkit.
Kauppias säikähti,  pomppasi ylös sängystään ja hätäili:
– Onko jo kiire? Joko se tosiaan kohta syntyy?
Kauppiaan rouva hymyili ja silitti vatsaansa, joka oli hänen yöpaitansa sisällä iso ja pyöreä ja pullea kuin pihan perällä tunkiolla kasvanut kurpitsa, jonka hän itse oli sinne keväällä istuttanut ja jota hän oli hoidellut ja kastellut lämpimällä sadevedellä koko kesän.
Hän rauhoitteli miestään:
– Ei se nyt ihan heti synny, mutta menehän sanomaan Almalle kyökkiin, että lähettää Helmin hakemaan mamselli Klangia ja laittaa kuntoon pienen sängyn vauvaa varten.

Se loppukesän päivä oli erityisen lämmin ja rauhaisa. Kauppiaan rouva katsoi sänkykamarin pitsiverhojen välistä ulos ja näki, miten taivaalla ajelehti suuria, valkoisia pilviä niin kuin korkeita vuoria. Tai niin kuin sinisellä ulapalla olisi uinut valkopurjeisia laivoja, joita tuli joka kevät kaupungin satamaan kaukomailta lastiruumat pullollaan ihmeellisiä ulkomaan tavaroita, joita varastoitiin heidänkin rantamakasiiniinsa.
– Tämmöisenä kesäpäivänä pienen vauvan on hyvä syntyä maailmaan, hän ajatteli.
– Mitähän tästä uudesta vauvasta mahtaa tulla, kun hänen syntymäpäivänsäkin on näin erityisen kaunis? hän varmaankin myös mietti.
Tällaisia ajatuksia kaikki äidit epäilemättä ajattelevat vauvoistaan, joille he toivovat parasta maailmassa.

Kauppias käveli hermostuneena edestakaisin konttorihuoneessaan. Hän oli paennut sinne, sillä koko talo tuntui yhtäkkiä kääntyneen ylösalaisin. Aamukahvi oli jäänyt keittämättä ja kuppi oli lopulta tökätty hätäisesti pöydän nurkalle hänen eteensä vasta, kun hän oli sitä pariin kertaan varovasti pyytänyt.
    Piiat juoksivat huoneissa, availivat ja sulkivat ovia ja hyörivät hermostuneina kyökissä. He lämmittivät pesuvettä vauvaa varten ja levittelivät pöydille valkoisia kapaloita, joihin vauva käärittäisiin heti kun se olisi syntynyt kylmään maailmaan.
    Mamselli Klang oli tänä päivänä talon valtias. Hänen tehtävänsä oli auttaa äitiä ja lasta ja valvoa, että kaikki menee hyvin. Hän kyllä tiesi, mitä piti tehdä, sillä hän oli auttanut maailmaan kaupungin vauvat jo vuosien ajan. Hän käski kauppiasta pysymään visusti konttorissaan siihen asti kun kuulisi vauvan itkun. Vasta sitten isä saisi tulla tervehtimään pientä tulokasta.
    Välillä kauppias yritti istua paikallaan ja lukea sanomalehteä, mutta sitten hän taas nousi, käveli ovelle ja painoi korvansa sitä vasten. Joko sen läpi kuuluisi uuden vauvan itkua?
– Tuleekohan sieltä poika vai tyttö, hän ajatteli. Salaa mielessään hän toivoi poikaa. Perheessä oli jo kaksi tyttöä ennestään, mutta poika puuttui. Pojasta hän kasvattaisi puotiinsa kauppamiehen, samanlaisen kuin hän itsekin oli.
    Äkkiä monien ovien läpi kaukaa talon toisesta päästä kuului kimeä ja hirmuisen kova parkaisu, joka jatkui ja jatkui. Kauppias hätääntyi ensin, mutta ilahtui saman tien. Miten kummassa vastasyntyneestä voi lähteäkin niin kamalan voimakas ääni? Onkohan siellä sittenkin jokin hätä?
– Varmaan se on poika... Ihan varmasti se on nyt poika! hän ajatteli.
    Mutta vauva oli kuin olikin tyttö. Aluksi hän ei ollut uskoa korviaan, kun mamselli Klang tuli kertomaan hänelle, että jälleen oli tullut terve ja kaunis tyttölapsi.
– Neiti Klang ei saa nyt narrata... Miten muka tyttö voi huutaa noin kovaa ja kauan?
    Mutta heti kun kauppias näki vauvan ja sai pidellä sitä sylissään, hän unohti koskaan toivoneensakaan siitä poikaa, niin suloinen tyttölapsi se oli.
– Onkohan sillä joku hätä, kun se niin kamalasti huutaa, sanoi äitikin huolestuneena. Mamselli Klang rauhoitti kuitenkin vanhempia ja sanoi:
– Antaa tytön huutaa vain, niin se saa ilmaa keuhkoihinsa.
Vahvoja keuhkoja pieni tytär tarvitsikin sitten paljon myöhemmin, kun hän ensin oli kasvanut isoksi ja oli oppinut puhumaan ja sitten laulamaan. 

Äiti kummasteli kuitenkin vauvaansa vielä monta kertaa jälkeenkin päin. Sen silmät olivat hohtaneet niin merkillisesti heti syntymän jälkeen, että äiti oli kysynyt:
– Mikähän tuosta lapsesta mahtaakaan tulla, kun sen silmätkin loistavat noin ihmeellisesti?