Nukketalon sisätiloja suunnittelemaan

Kun nukketalon seinät oli saatu pystyyn ja "vesikatto" oli päällä, oli aika ruveta miettimään sisustustöitä. Niinhän talon rakennustöissä yleensä edetään. Ja pientä kiirettäkin alkoi tulla, sillä kauppiaan perheeseen odotettiin iloista perhetapahtumaa elokuun loppupuolelle. Olisi siis hyvä saada nukketalokin asuttavaan kuntoon ennen kuin vauva syntyisi ja Pikkukaupungin Maikin tarina pääsisi jatkumaan. – Sisustustöiden edettyä päästiin kokeilemaan ikkunaverhojenkin laittoa. Mutta sitä ennen piti tehdä kaikki muu...

Jälleen olin ajatellut, että sisäpinnatkin tehtäisiin kotoa löytyvistä materiaaleista. Ullakoltamme löytyikin muutama rulla vanhaa tapettia, jota oli käytetty talomme seiniin ja osa oli saatu jostain tapettiliikkeestä askartelumateriaaliksi. Eli näistä rullanpohjista oli saatava tapetit nukketalon huoneisiin. Nyt päätökseni tehdä talosta elementtitalo osoittautui tosi hyväksi ratkaisuksi. Voin nostaa jokaisen seinän pois paikaltaan ja tapetoida ne vaikka pöydän päällä. Piti vain tietää eri huoneiden paikat, että voi levittää oikeat tapetit oikeisiin kohtiin. Niinpä oletettuun saliin eli förmaakiin pantiin komeinta tapettia, keittiöön kodikasta raitatapettia ja makuuhuoneiden seiniin tummakuvioista kukkatapettia. 

Kaikkien seinien tapetointi onnistuikin näppärästi isolla pöydällä ja saman tien totesin, että kunhan ikkunoiden lasitus ja pokien laitto tulisi ajankohtaiseksi, sekin työ sujuisi irtoseinien ansiosta hyvin pöydän päällä. Ja niinkin pitkälle ajatus juoksi, että jos jossain vaiheessa pääsisi laittamaan verhoja ikkunoihin ja tauluja seinille, niin ei kun seinät vain pöydälle pötkölleen. Mutta nukketalon perhe kyllä pääsisi muuttamaan sisään uuteen kotiin heti, kun ikkunat olisi saatu lasitetuiksi ja ovet paikoilleen. Muusta viis. 

Tapetit näyttävät tässä melkoiselta tilkkutäkiltä ja niinhän ne ovatkin, kun ovat vanhoja jäännöstapettien palasia. Mutta kunhan tehtäisiin väliseiniä, niin varmaan huonejako olisi sitten tapetoinnin mukainen.  Ikkunat ovat vielä vailla pokia ja laseja.

Lattian tekoa

Myös lattian laitto sujui elementtitalossa mukavasti. Kun seinät nosti pois, oli helppo työskennellä liiman ja "lattialankkujen" kanssa. Ja lattiamateriaalin suhteen oli jälleen käynyt hyvä tuuri. Nuortemme ystävä oli jo useampi vuosi aikaisemmin tuonut meidän vintillemme ison kasan puusepänverstaassa syntynyttä jätemateriaalia, eri levyisiä huonekalupuun kantteja ja liuskoja, erittäin siistiä ja kaunista puutavaraa, josta oli mukava etsiskellä lattiaankin sopivat "lankut". Ja niitähän löytyikin ihan riittävästi. Sain siis sommitelluksi jostain hienosta jalopuusta sahatut tai höylätyt, erittäin siistit laudat lattiapinnaksi ja ne tuntuivat istuvan nukketalon tyyliin tosi hyvin. Tuli mielestäni komea lattia.

Lattiaa tehdessäni mietin, että mistähän Pakariset ja muut hyvät joensuulaiset olivat aikanaan saaneet rakennustarpeet taloihinsa. Tavallisestihan rakennettaessa kaupunkitalojakin ennen koskemattomaan maastoon oli tapana käyttää rakennustarpeiksi paikalta hakatut puut. Näin ei kuitenkaan Joensuussa voinut tehdä, koska kaavoitetun kaupunkialueen maasto oli kosteaa ja soistakin, lehtipuuvaltaista rääseikköä, josta kaadettu puutavara kelpasi vain polttopuuksi. Ehkäpä hirret ja muu puutavara saatiin Pakaristen työmaalle Mulon sukulaisilta Ahlbackan-Rantalan hovin mailta, mene tiedä. Tässä asiassa minulla on kuitenkin täysi aukko tiedoissa, mutta Joensuussa on kyllä tuolloin tarvittu valtavasti hirttä nuoren kaupungin rakennustyömaille. 

Nukketalon rakennustyömaalle saatiin uutta, hienoa puutavaraa ystävälliseltä, nuorelta huonekalupuusepältä. Ja tässä on vain osa siitä tavarasta.

Kun lattia oli valmis, oli jälleen vakavan pohdinnan paikka. Pakarisen talossahan oli aika monta, väliseinien jakamaa pienehköä huonetta, joita ovet yhdistivät toisiinsa. Nukketaloon, jolla pitäisi voida leikkiäkin, niin monen peräkkäisen huoneen laittoa ei oikein voinut ajatellakaan. Oli pakko luopua noudattamasta tarkoin mestari Muikun piirustuksia. Päätinkin ainakin ensi alkuun tehdä vain pari lyhyehköä väliseinää, ja jos myöhemmin tuntuisi mahdolliselta lisätä väliseiniä, se kävisi helposti päinsä. Väliseinätkin olivat pois nostettavia. Ajattelin, että annetaanpa lasten leikkien määrätä, voisiko laitella useampiakin seiniä huonejaoksi. 

Harjannostajaiset ja koeponnistus

Kun päästiin harjannostajaisvaiheeseen, oli aika pieneen juhlaan lapsenlasten kanssa ja samalla tehtiin testi ja koeponnistus, miten nukketalo toimisi tosi asiantuntijoiden käytössä. Ja vaikka talo oli vielä melko alkeellisessa vaiheessa, testi toimi ja tiukkoja havaintoja tehtiin. Heräsi esimerkiksi kysymys, että missä ovat vessa ja kylpyamme ja sauna. Siinäpä oli selittämistä, että entisaikaan ei ollut sisävessoja ollenkaan, vaan käytiin pihan perällä ulkohuussissa. Ja että saunat olivat nekin ulkorakennuksissa, jos niitä oli ollenkaan. Kun ullakkoakin kalustettiin, niin tiukattiin, että miten sinne mennään. Missä ovat portaat? Pakko oli luvata, että ullakolle tehdään kyllä tikapuut, kunhan keretään. Ja tärkeä tiedustelu koski sitäkin, että voivatko legoukot asua talossa. Ilman muuta voivat, luvattiin, ja legoukkoja tulikin saman tien lentokoneella harjannostajaisiin. 

Lapset osasivat leikkiä ihan sujuvasti puolivalmiinkin nukketalon kanssa, ja pikkuruiset astiatkin löysivät paikkansa kaappien hyllyillä.

Ruokasalin lattiaan olin ensi alkuun laittanut jotakin hienoa tammiviilua, mutta se pullistuikin liiman vaikutuksesta kupruille. Piti siis vaihtaa tilalle sitä samaa hienoa lautaa, jota muutkin lattiat olivat.

Entä mistä ikkunat?

Sitten olikin vuorossa toinen vakavan suunnittelun paikka. Ikkuna-aukot odottivat lasitusta ja pokien laittoa, eikä minulla ollut aavistustakaan miten se pitäisi tehdä. Mistä lasit ja mistä pokat? Päätinkin jättää asian aivojen pohdittavaksi yöunen aikana. Monestihan ongelmat tuntuvat ratkeavan nukkuessa ja aamulla ratkaisu onkin kirkkaana mielessä. Vähän siihen tapaan kävi nytkin. Siis vähän. 

Sain eräänä aamuna herättyäni aatteen, että tutulta kirpparilta saattaisi löytyä halvalla jokin iso julistetaulu, josta voisi irrottaa  sopivan pleksilasin ikkunatarpeiksi. Ja niinpä tuli taas asiaa kierrätyksen torille. Ja hetihän sellainen taulu löytyikin, ja taisi maksaa vain muutaman euron. Hyvillä mielin toin taulun kotiin, irrotin lasin ja piirsin siihen muutaman ikkuna-aukon kokoisen palan, mutta harmin paikka. Pleksiin ei purrutkaan mikään kotoinen leikkuuväline, ei mattoveitsi eikä tietenkään sakset. Niin sitkeää tavaraa se oli. Ikkunalasitus jäi siis lepämään joksikin aikaa.  

Mutta kyllä se alitajunta vain tekee työtään ihmisen puolesta. Hämärästi aloin muistella, että olin kuullut puhuttavan jostakin telttaikkunamuovista tai venepressuikkunoista, ja kun aikani googlailin, löytyikin asiaan selko. Oli myynnissä juuri sellaista kirkasta "ikkunamuovia", jonka uskoin kelpaavan nukketalooni. Eipä muuta kuin perheen nuoret taas asialle ja poikkeamaan tiettyyn muovi- ja leluliikkeeseen ostattelemaan ikkunamuovia. Onni potkaisikin jälleen kerran. Olikin tarjolla juuri sopivan kokoinen määrä kyseistä muovia jäännöspalana, ja muutamalla eurolla syntyi kaupat.

Saman tien aloin taas kotona isolla ruokapöydällä mittailla ja leikellä muovista ikkunoihin sopivia paloja, ja kuumaliiman avulla kiinnitin ne ikkuna-aukkoihin. Sen jälkeen olikin mietittävä, mistä tekisin ikkunoihin pokat. Ohuita ja siistejä puurimojahan olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta totesin, ettei niistä minun taidoillani saisi kohtuullisella vaivannäöllä kunnolla jiiritettyjä ja lisäksi valkoista maalia kaipaavia listoja. Ja ikkunoitahan oli paljon. 

Joskus siivoamisestakin on yllättävää hyötyä. Ikkunahomma jäi joksikin aikaa kesken,  mutta kun järjestelin normaalisotkuista  siivouskomeroamme, niin käsiin osui sinne vuosien saatossa unohtunut paketti ikkunantiivistenauhaa. Sellaista valkoista ja mukavasti profiloitua. Äkkäsin saman tien, että siitähän voisikin tehdä  kehykset ikkuna-aukkoihin. Ei muuta kuin kokeilemaan. Tiivistenauhassahan on itsessään jo liimapinta, mutta vahvistin sitä vielä kuumaliimalla ja kehystin kaikki ikkunat. Ja ihmeesti ne alkoivatkin muistuttaa vanhojen joensuulaistalojen ikkunoita. Eihän niistä tietenkään täydellisiä tullut, pikemminkin päin vastoin, mutta tekeminen oli ainakin helpompaa kuin puulistojen avulla.

Kun ikkunat olivat paikoillaan, huomasin, että "lasit" kupruilivat paikoitellen hieman, koska ikkunamuovi oli pehmeää, ei kovaa pleksiä. Mutta sitten hoksasin, että eipä ihme, jos lasi on elävää ja siinä näkyy pientä aaltoilua, sillä nehän ovat  puhallettua ikkunalasia. Olisivatkohan Pakarisen talon ikkunalasit olleet tuontitavaraa Venäjältä vai jonkin kotimaisen tehtaan tuotantoa? Utraanhan lasitehdas perustettiin vasta vuonna 1874. Utran lasia ne eivät siis ole voineet olla. 

Ikkunat kehystettyinä tiivistenauhalla. Pientä korjailua on vielä tehtävä, että pokat ovat suorassa linjassa keskenään. Mutta se onnistuu kyllä, koska liimaus joustaa. Julkisivu on vielä vailla vaakalistoja, frontonin pikku parveketta  ja ullakon pikkuikkunoita ynnä muuta. Hommaa siis riittää.

Ennen ikkunoiden laittoa olin maalannut talon ulkoseinät aavistuksen verran punertavan ruskeiksi. En ollut saanut mistään luotettavaa tietoa siitä, minkä värisiä joensuulaistalot olivat 1800-luvulla, ainakaan eivät punamullalla siveltyjä eikä keltamultakaan ehkä ollut suosittu väri. Löysin kotoa vajaan purkin valkoista maalia ja sekoitin siihen pikku lusikallisen tummanruskeaa akryyliväriä ja sillä sivelin seinät.