Nukketaloa rakentamaan

Itse nukkekodin tekeminen on ollut minulle täysin uusi yritys. Nukketaloista ja niiden teosta minulla ei ole ollut minkäänlaista aikaisempaa kokemusta – ja se takuulla näkyy – lukuun ottamatta niitä nukkekoteja, joita lapsena tehtiin, kun syksyisin ostettiin uudet koulukengät ja kauppias pakkasi ne silkkipaperiin käärittyinä valkoiseen pahvilaatikkoon. Laatikosta sai mukavan nukkekodin leikkaamalla siihen ikkunat ja oven, ja huonekaluthan syntyivät tyhjistä tulitikkuaskeista. Mutta siitä on jo aikaa. 

Ajattelin, etten kuitenkaan antaisi nukkekotiharrastajien upeiden ja taidokkaasti tehtyjen luomusten lannistaa itseäni, vaan tekisin talon ihan omilla vähäisillä tiedoillani ja vain niistä aineksista mitä kotinurkista ja rojulaatikkojen pohjilta löytyy. Ja sitähän löytyi, ja silmä oppi näkemään monessa turhassa ja pois heitettävässä tavarassa jotakin ihan uutta. Niinpä aloin kerätä talteen löytöjä nappilaatikoista ja  tyhjenneistä ihovoidepurkeista lähtien. Ajan mittaan kävi kuitenkin niin, että tutut ja sukulaiset alkoivat toimittaa minulle ihan oikeaa, kaupasta ostettavaa nukkekotitavaraa, ja sehän tietenkin löysi paikkansa nukketalossani. Kaikkea ei siis tarvinnut ideoida ihan itse. 

Nappirasioista ja kaikenlaisen rojun miljoonalaatikoista löytyi kiinnostavaa tavaraa. Mitähän niistäkin saisi aikaan? Kulmaraudat alkoivat hahmottaa talon rakenteiden kiinnitysmahdollisuuksia. Koristenapeista voisi kehitellä jotakin ja käymätön rannekello ilman ranneketta olisi selvä seinäkellon sydän. Ja vetoketjun lukko ilman vetolenkkiä olisi ihan selvästi silitysrauta hellan kulmalle. Herrasväkien kaakeliuunien edessä oli tapana ennen pitää merenkävijöiden tuomia isoja simpukankuoria. Niitäkin näkyy olevan tarjolla. Ja pussillisista helmiä ja kristalleja pitäisi yrittää kyhäillä jonkinlainen kristallikruunu salin kattoon. Kristallikruunu oli monen varakkaan joensuulaiskodinkin katossa jo 1800-luvulla. Niin on varmaan ollut Pakaristenkin kodissa Torikadulla. Onnistuisikohan kruunun teko? Ja sitten tuo Utran lasitehtaan lasinpala pitäisi ehdottomasti saada jotenkin mukaan, vaikka onkin aika iso nukketalon mittakaavaan.

Kun tieto nukketalohankkeestani levisi perhepiirissä, niin avustuksia taloa varten alkoi tulla jo ennen kuin seiniäkään oli vielä pystyssä. Siskoni Eeva, taitava ja kekseliäs dioraamojen tekijä – yksi hänen dioraamoistaan taitaa olla Ilomantsin Nukke- ja nalletalossa – , lähetti tavaraa nukketalon kyökkiin.  Keittiökaapin hyllyillä olevat astiat on tehty napeista ja jostain muovailumassasta. On kattiloita, kulhoja, kahvikannua, purkkia ja purnukkaa, kananmunia ja paistinpannulla lihapulliakin –  se on: mustapippureita. Ja valmiin keittiökaapin toi nukkeharrastaja, siskoni Kyllikki, joltakin museomatkaltaan, kuten tuon taustalla olevan saksalaisjulisteenkin. – Kaikista noista esineistä sain ideoita katsella nappilaatikkojen pohjille toisin silmin. 

Mistä seinät nukketaloon?

Mutta suurin ongelma alkuun oli se, mistä tehdä nukketaloon runko ja seinät. Nukketalonihan pitäisi täyttää kaksi tavoitetta. Sen pitäisi muistuttaa mahdollisimman tarkasti sitä joensuulaista taloa, jota aioin pitää mallinani, ja toisaalta sen pitäisi toimia myös nukkekotina siltä varalta, että perheen lapsenlapset ja sukulaislapset voisivat halutessaan leikkiä sillä ja sisustusta voisi muutella ja kalustaa uudelleen. Eli talossani pitäisi olla selkeästi neljä ulkoseinää, ullakko ja katto. Mutta mallini mukaan talon etuseinä eli ”kadulle päin” oleva seinä olisi umpinainen, sillä Pakarisen talossa kapeat ulko-ovet olivat pihalle päin. 

Miten ihmeessä umpiseinäisellä nukketalolla voisi leikkiä ja miten sen sisustan voisi saada näkyviin, kun kaikilla seinillä olisi käytännössä vain ikkunoita? Tätä asiaa pohdin pitkään ennen kuin ryhdyin minkäänlaisiin hankintoihin  talon rakentamiseksi. Ymmärsin kyllä, että tämäntapaiset ongelmat on ratkaistu jo moneen kertaan nukketaloharrastajien piiriissä, mutta jostain syystä halusin kuitenkin kehitellä taloni rakenteen ihan itse. Ehkäpä pelkäsin nukketaloharrastajien hienojen luomusten lannistavan oman intoni heti alkumetreille. 

Tutkin tarkasti Pakarisen talosta säilyneitä rakennuspiirustuksia ja vanhoja valokuvia ja luin Liliuksen kuvausta Pakarisen talon suunnittelijan mestari Anders Muikun töistä Joensuussa. Totesin, että tämäkin Muikun talo kuten monet muut hänen työnsä ja monet joensuulaistalot noudattivat selkeää ja tyylikästä karoliinista pohjakaavaa, jossa talon runko on suorakaide ja talon keskeisen huoneen eli salin kahta puolta ovat muut, pienemmät huoneet. 

Nukketaloksi sopisi siis hyvin suorakulmainen laatikko. Pohdin pitkään, pitäisikö nukketalostani kuitenkin jättää etuseinä pois kokonaan, että se olisi avoin leikkijöihin päin. Mitä virkaa olisi nukkekodilla, jonka sisälle voi vain kurkistella ikkunoista? Mutta julkisivun pois jättäminen pilaisi kyllä talon olennaisen ulkonäön ja olemuksen. Etuseinä seitsemine ikkunoineen ja kattoulokkeineen pitäisi säilyttää, jotta talon julkisivu empiretyylisine frontoneineen säilyisi. 

(Kuva: Joensuun maakunta-arkisto/maistraatin arkisto)

Mestari Anders Muikun Pakarisen talon pääpiirustuksesta Torikatu 9:ssä näkyy, että talossa on ollut selkeä ja toimiva pohjakaava. Vaikka osa huoneista on pienehköjä, talo ei kuitenkaan ole ollut sokkeloinen, vaan on ollut pitkiä näkymiä läpi huoneiden ovien kautta. Meillekin arkkitehti sanoi, kun suunnittelimme omakotitaloamme tänne Vantaalle, että talossa pitäisi olla avaraa näkymää siten, että mielellään parissa kohdassa taloa voisi panna lipputangon pötkölleen. Niin silmä ei törmäisi aina umpiseiniin eikä olisi ahdasta vaikutelmaa. Näissä 1800-luvun talojen karoliinisissa pohjakaavoissa tuota periaatetta on noudatettu uskollisesti. 

Monessa kohdin nukketalon teossa piti kuitenkin joustaa ja luopua paljosta. Esimerkiksi moniin pikkuhuoneisiin jaettu sisätila ei tuntunut järkevältä nukkekodin kannalta. Lopulta päädyin hyvin pelkistettyyn, parin väliseinän jakamaan sisätilaan, jotta talolla leikkiminen olisi helppoa, kuitenkin niin, että väliseiniä voisi lisätä jälkeen päin, jos siltä tuntuisi.